Kunnallisvaalit 2008 / Arkisto

Paljon tekstiä luettavana

Tämä on Kunnallisvaalien 2008 arkiston etusivu.

Vaaliuutiset ovat vaaliuutisten www-sivulla.

Vaalikoneiden vastaukset ovat vaalikoneiden vastausten www-sivulla.

Kunnallisvaalit 2008 Jalasjärvellä

Pitääkö sitä kaikkeen sekaantua??

Olin ensimmäisen kerrran kunnallisvaaliehdokkaana vuonna 1996. Tämän jälkeen en ole ollut ehdokkaana, ja olen ollut opiskelujen ja työn vuoksi vuosina 1997-2008 Kauhavalla, Seinäjoella, Vaasassa, Tampereella. Välillä olen asunut Jalasjärvellä pariin kertaan ja taas muuttanut pois. Aina kunnallisvaalien aikana olen ollut eri paikkakunnalla, enkä ole nähnyt viisaaksi siirtää asuinpaikkaa Jalasjärvelle.

Itse tapasin muutaman kerran opiskeluaikoina poliittisesti hyvin aktiivisia ihmisiä, jotka saattoivat olla jopa kunnanhallituksessa, vaikka asuivat opintojensa takia satojen kilometrien päässä kotoaan. Kunnioitan tietysti heidän päätöstään, koska tällainen järjestely tuotti varmasti hyvin paljon työtä ja matkustamista.

Itse koin, että panostin täysillä opintoihini, jolloin en asettunut ehdokkaaksi toiselta paikkakunnalta. Noin opintoteknisesti voi todeta, että opiskelin kyllä useamman vuoden, mutta opiskelin kaikki opinnot tavoiteajassa suositusten mukaisina. Toisin sanoen opiskelin melko lailla tietysti opintovuosien vuosimääränä, ja moni viettääkin pelkästään yliopistossa saman ajan. Itse olen kuitenkin opiskellut ammattikoulu-, opisto- ja yliopistotutkinnon samassa ajassa (n. 8-9 lukuvuotta, n. 8-9 x 6-7 kuukautta riippuen oppilaitoksesta). Välillä olen vääntänyt jotain pientä tai suurempaa työtä, ja kesätyöt tietysti päälle.

Vuonna 2008 on lopulta mahdollista, että olen oikeasti Jalasjärvellä kunnallisvaalien aikaan. Ehkä on tullut kokemusta ja näkemystä lisää kahdentoista vuoden aikana. Toisaalta nuoruuden intoakaan ei pidä väheksyä. Ainakin nuorena (alle 30 vuotta) kovasti harmitti jos nuoria vähäteltiin.

Sitten yksi mielestään viisas sanoi, että ihmistä ei pitäisi laittaa johtoasemaan alle 40-vuotiaana. Että tämänkään määritelmän mukaan en sopisi kunnallisvaaleihin ehdokkaaksi. Äh ja voi.

Myönteisyys

Ketä sinä yrität piristää....
Käytännössä on huomannut eri tilanteissa ihmisten erilaisen asenteen elämään: asenne elämään on joko kielteinen tai myönteinen.

Ikivanha esimerkki on puolityhjä lasi vettä. Toiselle se on puoliksi täynnä ja toiselle se on puoliksi tyhjä.

Puoluetoiminnasta tulee monesti kielteistä tai jopa hyvin kielteistä. Tähän on monenlaisia syitä. Politiikkaan kuuluu monesti hyvin voimakkaat mielipiteet. Poliittisten puolueiden välillä on ihan oikeasti eroja.

Monesti vahva mielipide johtaa siihen, että on vaikea nähdä oman mielipiteen vastaisi tosiasioita. Eli kunnan ja valtion yksityistäjän on vaikea nähdä, jos julkinen sektori joskus onkin tehokkaampi verrattuna yksityiseen sektoriin. Toisaalta voimakkaan julkisen sektorin kannattajan on joskus vaikea nähdä, että joskus yksityinen ratkaisu voi oikeasti olla toimivampi ratkaisu.

Eli poliittisesti aktiivisten ihmisten voimakkaat mielipiteet ovat tosiasia, jonka kanssa on elettävä.

Politiikasta tulee silloin ikävää, kun vallassa pysyminen menee kaiken muun edelle. Tästä on mukavia esimerkkejä eri puolilta maailmaa. Tällöin vallassa pysymisen tarve saattaa joidenkin mielestä oikeuttaa kyseenalaisetkin keinot.

Mitä myönteisyys tarkoittaa käytännössä??

Yritätkö viilata linssiin??
Käytännössä tämä tarkoittaa, että pitää kannattaa toisenkin puolueen esitystä, jos sitä ei kerran vastusta. Monesti poliitikon pitää vastustaa vastustamisen periaatteen vuoksi - esimerkkejä löytyy omastakin puolueesta ihan riittävästi.

Myönteinen asiapainotteisuus on päivän sana. Eli kaikkien omien väitteiden kyllä pitää perustua johonkin tosiasiaan, eikä vain väittää vasten parempaa tietoa. Jos ei tiedä, niin parempi on kysyä. Monesti pelkkä väittäminen ilman parempaa tietoa johtaa siihen, että ei voikaan perua mielipidettään, koska politiikassa mielipiteen muutoksesta voidaan rangaista hyvinkin ankarasti, ns. takinkääntäjä (engl. flip-flop).

Asiapainotteisuus

Väännätkö tikusta asiaa??
Jokainen ihminen voi kuvailla itseään. Näitä kaikenmaailman persoonallisuuskaavioita yms. on tullut nähtyä monenlaisia. Lähes kaikissa on yksi ulottuvuus: tunne - asia.

Tietysti psykologistenkin tutkimusten perusteella on todettu, että loppujen lopuksi mielestään asiapainotteisetkin ihmiset tekevät päätöksiä tunnepohjalta.

Käytännön ero taitaa olla siinä, että asiapainotteinen ihminen jaksaa käydä läpi jonkin päätöksen kaikki yksityiskohdat. Eli eron voi todeta, kuinka ihminen lukee hieman vakavamman teoksen. Tunneihminen voi lukea otsikot ja tehdä päätelmät siitä. Asiapainotteinen ihminen jaksaa lukea alaviitteet ja lähdeluettelon koko tekstin lukemisen lisäksi.

Jos nyt on pakko itseään luonnehtia, niin ainakin pyrin tuonne asiapainotteisuuden puolelle, mutta tietysti myönteisessä mielessä.

Tietysti asiapainotteisuus on nyky-yhteiskunnassa vähän väheksytty piirre, koska elämme tunteen aikakautta; aikanaan Valistuksen aikakauden järjen painottamisen vastapainona synty Romantiikka, joka painotti tunnetta. Siinä 1800-1900 -luvulla oli ehkä järjen painotuksen valtakautta, jonka tietysti voi kyseenalaistaa järjettömillä maailmansodilla. Mutta onhan noita MTV3:n mainoksia nähty: "Eläköön tunne".

Tietysti asiapainotteisuudesta seuraa, että homma voi vaikuttaa väliltä tylsältä.

Jokainen kokeneempi tietysti tietää, että kunnanvaltuustossa olo voi välillä vaikuttaa tylsältä, mutta kuitenkin on hyvä muistaa asiapainotteinen myönteisyys. Myönteisyys on kuitenkin tunne.

Selkosuomea koko valtuustokauden ajan

Siis mitä?

Koulutetuilla ihmisillä on yksi vika monen muun joukossa: he osaavat puhua monimutkaisesti yksinkertaisista asioista.

Jos koulutettu ihminen joutuu pahaan paikkaan, niin pari sivistyssanaa pistää kyllä toisen tyhmän asemaan.

Tässä taas palautan mieliin, että olen käynyt ammattikoulun, opiston ja yliopiston. Vähän pitkä kaava, mutta onpahan nähnyt sen, millaiseksi ihminen muuttuu, jos käy vain ammattikoulun, opiston tai yliopiston.

Valtuusto ei aina edusta mitään kansalaisten kokonaisuuden heijastumaa. Enemmän koulutetut ihmiset siellä yrittävät ratkaista asioita. Kuten edellä todettua, niin tämän seurauksena yksinkertaisista asioista tehdään turhan takia monesti monimutkaisia.

Itse olin kerran kuuntelemassa luentoa, jossa pohdittiin asiantuntijuutta. Yksi asiantuntijan piirre on saada kysyjä tuntemaan itsensä asiantuntijaa tyhmemmäksi. Eli tällöin asiantuntija tietysti vaikuttaa asiantuntijalta. Ja valtuutetut tietysti haluavat vaikuttaa asiantuntijoilta kaikissa mahdollisissa asioissa - jonka seurauksena kukaan ei saa mistään mitään selvää.

Lisäksi edellä mainitusta seuraa, että kunnanvaltuuston politiikka voi vaikuttaa täysin järjettömältä, jos siinä noudatetaan koulutettujen ihmisten joskus/yleensä/aina kummallista ajatuksenjuoksua.

Eli valtuutetun yksi tehtävä on yrittää muistaa, että asioista ei pidä tehdä monimutkaisempia kuin ne ovat. Lisäksi yksinkertaiseen ongelmaan ei pidä tehdä liian monimutkaista ratkaisua.

Selkeä suomen kielen käyttö, eli selkosuomi, on hyvän valtuutetun tunnusmerkki.

Oletko jotain mieltä??

Oletko täysin linjaton napinpainaja?? - Tätä pyrin välttämään

Useammassa vaalikoulutuksessa on todettu, että vaaliteemoja voi olla ainoastaan 1-3 (yhdestä kolmeen).

Käytännössä valtuustossa joutuu sitten tutustumaan hyvinkin moneen aihekokonaisuuteen, mutta aina välillä voi tehdä ehdotuksia itselleen tärkeistä asioista ja ehdottaa itseään valmistelemaan itselleen tärkeitä asioita. Ja kyllä kaverit sitten valtuustossa huomaavat, mitkä asiat oikeasti kiinnostavat ketäkin ja kenellä on oikeasti jostain aiheesta osaamista - linssiinviilaajat kyllä erottuvat joukosta.

Aina on parempi myöntää, jos ei tiedä. Kunnanvaltuusto on täynnä osaavia ihmisiä ja meillä on liuta hyviä ihmisiä töissä kunnnassa, ja he mielellään kertovat ja opastavat eteenpäin.

Omat teemat

Onko sinulle mikään minkään arvoista??

Itse olen tiivistänyt omat teemat seuraaviin:

  • Jalasjärvi hyvä kunta paluumuuttajalle
  • Elinkeinojen Jalasjärvi
  • Tietotekniikan hyötykäyttö

Jalasjärvi hyvä kunta paluumuuttajalle

Unohdatko nykyiset kuntalaiset??

Tietysti otamme ilolla vastaan kaikki, jotka tulevat Jalasjärvelle aivan muualta ja eivät ole olleet aikaisemmin kunnan asukkaita.

Kerrataan tosiasiat.

Jalasjärvi on erittäin hyvä kunta lapsiperheelle.

Lyhyesti lapsiperheen kannalta: 1) Hyvät tontit tarjolla omakotitalon rakentajalle, 2) Asuntoja näyttää olevan tarjolla JP-Kunnallissanomien ilmoitusten perusteella 3) Erinomainen koulukeskus, 4) Erinomainen kirjasto, 5) Loistavat harrastusmahdollisuudet, 6) Aktiivisia kerhoja ja aktiivisia kerhojen vetäjiä, 7) Turvallinen kunta verrattuna suurempiin kuntiin, 8) Oma lukio, 9) Hyvä sijainti, 10) Oma terveyskeskus.

Jalasjärvellä pidetään hyvin vanhuksista huolta.

Tietysti minä en ole paras asiantuntija vanhustenhuollossa, mutta omien vierailujen ja käyntien perusteella eri kohteissa totean, että Jalasjärven kunta varmasti yrittää parhaansa.

Mutta mitä tapahtuu nuorille, kun lähtevät eteenpäin elämässään joko yläasteen tai lukion jälkeen?

Tosiasioita on tietysti turha kieltää - Jalasjärvi menettää monen nuoren maailman turuille. Myönteisenä asiana voidaan mainita, että varmasti me kaikki asukkaat Jalasjärvellä olemme tehneet parhaamme, että he ovat mahdollisimman terveitä ja hyvin perusopintonsa Jalasjärvellä käyneet.

Tietysti moni nuori on nuorena sitä mieltä, että he eivät koskaan Jalasjärvelle halua tulla takaisin. Käykääpä tekemässä kysely yläasteella ja lukiossa.

Mutta, mutta. Ihmisen mieli on muuttuvainen. Itse olen huomannut, että opintojen ja työkokemuksen kertyminen alkaa muuttaa ihmisen mieltä. Viimeistään lapsien hankintaa pohtiessa alkaa mieli muuttua entistä enemmän.

Tosiasiahan on, että monet jäävät erityisesti yliopistokaupunkeihin tavattuaan jonkin elämänkumppanin opintojensa aikana. Kun muualle ei pääse, niin juututaan sitten entiselle opiskelupaikkakunnalle.

Oma kokemus on, että muutettuani Jalasjärveltä vuonna 1994 ensimmäisen kerran on Jalasjärven kunnan tai minkään muun yhteisön yhteydenpito ollut melko vähäistä Jalasjärven suunnalta. Tässä en halua ketään syyttää, koska kaikilla on varmasti ollut kädet töitä täynnä.

Itse ajattelisin, että Jalasjärveltä pitäisi olla jatkuva, säännöllinen ja myönteinen yhteydenpitotapa entisiin kuntalaisiin, erityisesti yläasteen ja lukion jälkeen.

Itse olen sitä mieltä, että emme ole rehellisesti kysyneet entisiltä kuntalaisilta heidän haluamistaan yhteydenpitotavoista. Varmasti on kokeiltu erilaisia tapoja eri vuosina, mutta ovatko nämä yhteydenpitotavat olleet entisten kuntalaisten haluamia tai toivomia.

Lisäksi tietty pitkäjänteisyys on pidettävä yhteydenpidossa. Jos ajatellaan, että Jalasjärveltä lähtevä nuori alkaa pohtia paluuta esim. kymmenen (10) vuoden jälkeen, niin tämä on tietysti pitkä aika muistaa säännöllinen yhteydenpito joka päivä ja kuukausi kaiken muun työn ohella.

Eli lyhyesti. On etsittävä sellaiset yhteydenpidon muodot, jotka ovat haluttuja ja tehokkaita entisten kuntalaisten mielestä. Parhaiten tämä selviää kysymällä ja ehdotusten toteutuskelpoisuuden arvioinnilla.

Miksi Jalasjärven on oltava hyvä kunta paluumuuttajan kannalta?

Kauas pilvet karkaavat...

Mielestäni paras mahdollisuus saada uusia kuntalaisia on täällä ennen asuneet nuoret ja heidän elämänkumppaninsa.

Vähänkin tutumpaan paikkaan uskaltaa muuttaa helpommin kuin täysin tuntemattomaan.

Itse on tullut asuttua kolmessa eri kasvukeskuksissa, ja heidän palvelunsa uusille asukkaille on ollut hyvin erilaista, en kuitenkaan sanoisi kielteistä, koska he ovat parhaansa yrittäneet.

Kun uusi kuntalainen saapuu Jalasjärvelle, niin hänelle pitäisi olla mietittynä valmiiksi tietyt palvelut, joiden avulla Jalasjärvelle tuleminen ja uuden aloittaminen Jalasjärvellä olisi mahdollisimman helppoa. Jos tämä sujuu hyvin, niin Jalasjärvelle muuttamisen kokemus on myönteinen. Ja yleensä myönteiset uutiset leviävät jonkin verran, valitettavasti kielteisistä kokemuksista kerrotaan vielä laajemmalle.

Kun paluu Jalasjärvelle alkaa sitten olla haave, ja otetaan mahdollisesti hyvinkin suuri taloudellinen rasite/laina/tms. palaamalla Jalasjärvelle, niin tässä unelmassa ei saisi kovin raskaasti pettyä.

Varsinkin paluumuuttajan puolison kannalta pitäisi miettiä hyvinkin paljon asioita valmiiksi, ettei tule kovin suuria pettymyksiä. Jälleen kerran kysyminen ja ehdotusten toteutuskelpoisuuden arviointi on paras tie eteenpäin.

Elinkeinojen Jalasjärvi

Jaha, taas yksi elinkeinopoliikalla vouhaava politiikan märkäkorva???

Elinkeinopolitiikasta on veivattu Jalasjärvellä niin kauan kuin minä olen ollut kiinnostunut yhteisistä asioista.

Mitä uutta nyt uusi kunnanvaltuutettu voisi asiaan tuoda??

Itse liittäisin elinkeinoista kertomisen edelliseen paluumuuttajien teemaan.

Edellä olen kertonut, että entisiin kuntalaisiin on pidettävä myönteisesti yhteyttä.

Yksi osa myönteistä yhteydenpitoa entisiin kuntalaisiin on Jalasjärven elinkeinouutisten ja elinkeinomahdollisuuksien välittäminen entisille kuntalaisille.

Lisäksi on otettava huomioon, että uusien ja vanhojen elinkeinomahdollisuuksien kertomisessa on otettava huomioon Jalasjärveä laajempi näkökulma. Liikenne- ja tietoliikenneyhteydet ovat hyvät Jalasjärvellä, joten ei pitäisi rajoittua pelkästään Jalasjärven näkökulmaan.

Eli en vouhota elinkeinopolitiikalla, vaan liitän sen edelliseen teemaan paluumuuttajien mahdollisuudesta ja heidän hyvästä kohtelustaan.

Tietotekniikan hyötykäyttö

Jaha, uusi konsulttityö tilaukseen - vai??

Tietotekniikan mahdollisuuksista on veivattu siinä 1980-luvun jälkeen moneen otteeseen.

Tosiasiassa tietotekniikan suhteen on tullut erittäin suuria pettymyksiä monessa eri suunnassa. Kova tosiasia on, että tietotekniikkaprojektien onnistumisprosentti on heikko. Jos rakennuksia rakennettaisiin tietotekniikkaprojektien onnistumisprosentilla, niin asuisimme kaikki risukasoissa.

Edellä olen kertonut yhteydenpidosta mahdollisiin paluumuuttajiin ja lisäksi elinkeinomahdollisuuksien kertomisesta mahdollisille paluumuuttajille.

Tietysti joku kaivaa esiin vanhan poppakonstin: otetaan tietotekniikkaa käyttöön. IT ratkaisee joidenkin mielestä kaiken.

Otetaanpa rauhallisesti ja mietitään hetki uudelleen.

Tietotekniset laitteet ovat nykyään hyvin halpoja, esim. elektroniikan myynnin katteet ovat hyvin ohuita.

Eli voimme siirtyä vähitellen tekniikkavetoisesta tietotekniikasta tarvelähtöiseen tietotekniikkaan. Tämän lisäksi voimme pohtia sellaisia ratkaisuja, jotka uudistavat työntekoa, mutta eivät luo järjettömiä uusia rasitteita työntekijöille.

Surullinen tosiasia on, että monesti tietotekniikan käyttöönotto lisää työtehtäviä - ei siis vähennä. Tämä on oman professorini tutkimustulos jo 1980-luvulta, mutta aina vain lyödään päätä samaan ongelmaan ilman ratkaisua.

Itse ehdottaisin, että teemme Jalasjärven kunnassa tietotekniikkakatsauksen, jossa selvitämme työntekijöiden oikean tyytyväisyyden tietotekniikan käyttöön. Uskoisin, että nurkissa saattaa esiintyä tyytymättömyyttä, joka vähentää työtyytyväisyyttä, työtehoa ja kuluttaa verorahoja.

Toinen tekijä on tietoteknisen infrastruktuurin tarkastelu. Jalasjärven kunta on varmasti yrittänyt parhaansa selvitäkseen tietotekniikkaviidakossa, joka syntyi 1950/1960-luvulta alkaen riippuen tarkastelukulmasta. Tässäkin suhteessa kannattaa tehdä kriittinen tarkastelu. Mahdollisesti jossain nurkassa on jotain ylimääräistä tai jonkin asian voisi tehdä toisin. Tietokoneiden määrä ei ole suhteessa tietojenkäsittelyn tehokkuuteen.

Loppujen lopuksi voimme todeta, että mahdollisille paluumuuttajille tiedottaminen voi tietysti olla tietokoneavusteista. Mutta tässäkin kannattaa olla tarkkana, koska viestistä voi tulla välineen vanki. Eli jälleen kerran ehdotusten kysyminen ja toteutuskelpoisuuden arviointi on oikea tie edetä eteenpäin.

Uudet sukupolvet tottuvat tietysti tietotekniikkaan aikaisemmin, ns. kaikkialla läsnäoleva tietotekniikka (engl. ubiquitous). Mutta tässäkin on otettava rauhallinen asenne, sillä tietotekniikan hitain tekijä on ihminen. Mutta ilman ihmistä paraskaan tietotekninen ratkaisu ei tuota toivottua lisäarvoa - jokaisen sukupolven aina unohtama läksy.

Muut aiheet?

Just joo, eikö sua muu kiinnosta??

Jokaisella meillä on omat lempiaiheemme, joista voisimme puhua tuntikausia. Itse yritän monesti esittää seuraavan kysymyksen. Haluatko lyhyen vastauksen, viiden (5) minuutin selostuksen vai kolmen viikon luentosarjan? Aina välillä tietysti unohtuu ja alkaa aloittelemaan sitä kolmen viikon luentosarjaa.

Kunta on avoin järjestelmä. Kukaan ei tiedä mitä kaikkea mahdollista voi tulla kunnan järjestelmään sisälle neljän vuoden valtuustokauden aikana. Toisaalta on kunnan omien vaikutusmahdollisuuksien ja valintojen seuraus, mitä järjestelmästä tulee ulos tuloksena.

Joskus on tullut eteen jokin iso ongelmatilanne, jossa on voinut seurata sivusta ihmisten erilaisia toimintamalleja. Joskus on tietysti itse joutunut olemaan ongelmatilanteessa aloitteenottaja ja joutunut seuraamaan muiden toimintamalleja verrattuna omaan toimintamalliin. Jälkikäteen on voinut pohtia, että miksi tuli tehtyä niin kuin teki.

Lyhyesti sanoen voi todeta, että vasta kriisissä näkee jonkin ihmisen todellisen luonteen. Jotkin ihmiset lamaantuvat täysin ja toiset ottavat aloitteen nopeasti haltuun pyrkiäkseen ratkaisemaan tilanteen. Mielenkiintoista on, että aina ei pysty sanomaan ihmisen muodollisesta asemasta, että mikä oikeasti on ihmisen toimintamalli. Joskus pystymme huijaamaan toisia hyvinkin pitkään ja yllätymme ihmisen todellisesta luonteesta kriisin hetkellä.

Oma oletukseni on, että valtuustokauden aikana tulee joitain kriisejä. Jalasjärven kunta on sen verran laaja kokonaisuus, että aina on mahdollista, että johonkin kohtaan osuu jokin ongelma.

Eli on oltava tässäkin suhteessa rehellinen. Ensimmäinen valtuustokausi menee varmasti opetellessa uusia asioita ja toimintamallien opettelussa. Varmasti maailmankuva laajenee ja oppii paljon uusia asioita.

Mutta ensimmäinen kriisitilanne varmasti paljastaa, kuinka pystyn kunnan asioita oikeasti valtuutettuna hoitamaan. Jos homma ei suju, niin tieto varmasti leviää laajalle ja nopeasti.

Edustuksellinen demokratia on riskipeliä. Äänestät ihmisen tehtävään, ja vasta tositilanteessa näet oikean toimintamallin.

Itse olen ollut yrittänyt laaja-alainen ja nuorempana luin järjestelmällisesti Jalasjärven kunnankirjaston tietokirjojen hyllyjen kirjoja läpi, laidasta laitaan. Nykyään on tietysti yleinen tietoverkko, jonka avulla voi tarkastella asioita eri tavalla. Eli kyllä kunnanvaltuutetulla täytyy pakostakin olla jonkin verran laaja-alaisuutta.

Itsestään selvät asiat: koulutus, terveydenhuolto ja vanhustenhuolto?

Mitä näihin voi vaikuttaa, suurin osa rahoista kuluu näihin

Suurin osa kunnan verorahojen käytöstä on koulutusta, terveydenhoitoa ja vanhustenhoitoa.

Ovatko nämä itsestäänselvyyksiä?

Mitä vaatisin, koska suuri osa verorahoista kuluu näihin?

Koulutuksessa laitan koulukiusaamisen ehkäisyn tärkeimmäksi tehtäväkseni. Tällöin vaadin vuosittaiset selvitykset ja vuosittaiset kehitysehdotukset.

Monesti koulukiusaamista hyssytellään ja väitetään, ettei meillä mitään koulukiusaamista ole. Totuus kuitenkin on, että mieluummin kannattaa olettaa koulukiusaamista esiintyvän. Jos viranhaltijat eivät asialle mitään tee, niin eihän asia siitä korjaannu. Tämän vuoksi valtuuston on jatkuvasti tarkkailtava tätä asiaa ja vaadittava kunnollisia selvityksiä koulukiusaamisen estämisen eteen tehdystä työstä.

Vanhuksille on käsittääkseni koettu yksinäisyys suurin ongelma terveyden lisäksi. Tältä osin vaadin seurantaa ja kehitysehdotuksia vuosittain.

Itse olen kuunnellut joitain esitelmiä vanhustenhuollosta. Vanhusten terveydenhuollon osalta voi todeta, että varmasti Jalasjärvellä yritetään tehdä kaikki mahdollinen verorahojen puitteissa.

Monesti on kuitenkin niin, että vanhusten yksinäisyys johtaa muihin ongelmiin. Mitään valmista vastausta minulla ei ole, eikä minun pidä tässä väittää, että olisin kaikkein paras vanhustenhuollon asiantuntija.

Oman käsityksen mukaan vanhusten kokema myönteinen välittäminen ehkäisee muita ongelmia, erityisesti henkisiä ongelmia, jotka taas voivat johtaa muihin ongelmiin.

Itse olen pohtinut, että voisiko Jalasjärvellä kokeilla aivan kevyesti, vaikka vain yhdellä tietokoneella ja vain yhdellä vanhuksella, että miten voidaan tehdä tietotekninen ratkaisu vanhuksen ja muualla asuvien sukulaisten yhteydenpidon edistämiseksi.

Itse olen pohtinut, että varsinkin sukupolvi, joka on nykyisten vanhusten lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia voivat olla hyvin edistyneitä tietotekniikan käyttäjiä. Jos pystytään jollain kevyellä ratkaisulla tehdä kokeilu, jolloin vanhus pystyy olemaan halvalla ja helposti yhteydessä muualla asuviin omiin lapsiin, lapsenlapsiin ja lapsenlapsenlapsiin, niin se olisi kokeilun arvoinen aihe.

Tietysti voi sanoa, että onhan sitä matkapuhelimet keksitty. Itse olen kuitenkin pohtinut, että vanhuksia voisi virkistää kummasti, kun he näkisivät muualla asuvan sukulaisten kasvot useammin kuin harvoilla vierailuilla. Lisäksi halvempi keskusteluyhteys verrattuna matka- ja lankapuhelimiin voisi auttaa laajempaan yhteydenpitoon. Tässäkin pitäisi käyttää mielikuvitusta, ja käyttää hieman pidempi aika asian miettimiseen.

Terveydenhuollossa vaadin tarkkaa seurantaa henkilöstön jaksamisesta. Uudelta terveydenhuollon JIK-kuntayhtymältä vaadin tarkkaa seurantaa verorahojen käytöstä ja erityistä hyvin tarkkaa seurantaa henkilöstön jaksamisesta muutoksessa.

Itse olen oppinut yrityselämästä, että on melko helppoa tarkistaa, että miten yrityksen toiminta on tervettä.

Ensimmäiseksi pitää mennä ns. lattiatasolle, ja kysyä ammatillisen työn tekijöiltä muutama asia. Ensin pitää kysyä, että miten ja kuinka teet hommasi, ja pyytää vaikka pieni työnäyte yms. Tämän jälkeen pitää kysyä, että mitä muuta ylimääräistä joutuu ns. lattiatason työntekijä tekemään, esim. paperityöt, kokouksissa istumiset, turhat odottelut, liialliset kiireet. Lopuksi pitää kysyä, että onko tämä ns. muu ylimääräinen työ liian rasittavaa ja merkittävä este oikeiden työn tekemisille.

Lopuksi pitää kysyä sihteereiltä ja siivoojilta, että arvostetaanko heidän tekemäänsä työtä kyseisessä yrityksessä. Jos kummankaan työtä ei arvosteta, niin silloin yrityksen työntekijöillä ei ole vähäisintäkään kunnioitusta toisen ihmisen työtä kohtaan.

Jos edellä oleviin kysymyksiin tulee kovin paljon kielteisiä vastauksia työntekijöiden suunnasta, niin silloin yrityksessä on pahoja ongelmia.

Kun vedetään läpi muutoksia varsinkin julkisella sektorilla, niin silloin täytyy yrittää seurata henkilöstön jaksamista, kun varsinkin ulkopuolisilla on monesti vääriä ja monesti kovin voimakkaita mielipiteitä.

Tässä tapauksessa JIK-kuntayhtymän muutoksien läpiviennissä kannattaa todella seurata, että henkilöstö ei väsy muutoksien keskellä. Suuri ongelma on tietysti, että ulkopuolisilla voi olla kohtuuttoman kovia odotuksia ja suuri herkkyys arvostella turhan takia.

Oletko valmis kunnanvaltuutetuksi?

Lupaan kautta kiven ja kannon....

Kukaan ei ole koskaan täysin valmis mihinkään tehtävään. Mutta ihmiset mitataan siinä, että kuka haluaa kehittyä tehtävänsä tasalle.

Lupaan yrittää parhaani - toivottavasti se riittää kaikille.